Agore Kiinteistöjen omistama Oulun Kirkkokatu 21:n kiinteistö eli ns. Pukumiehen talo on uudistumassa.

Oulun ydinkeskustassa sijaitseva kohde siirtyi Agoren omistukseen toukokuussa ja sen yhteydessä kohteessa on käynnistetty mittava peruskorjaus- ja vuokrausprojekti, jossa talon tyhjänä olleille yli 2000 m2 liiketiloille on haettu uudet käyttäjät. Ensimmäisenä Kirkkokadun kiinteistössä aloittaa Lindex, joka avaa myymälänsä 7.12.2017. Kevättalvella 2018 katutasoon avataan Lindexin lisäksi Subway ja Pulla-Pirtin kahvila-konditoria ja toiseen kerrokseen Fitness24Sevenin kuntosali.

”Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että tähän yhteen Oulun keskeisimmistä liikepaikoista löydettiin nopeasti ensiluokkaiset vuokralaiset, joiden palvelutarjonnat täydentävät hyvin toisiaan. Meille oli tärkeää vuokrata tilat sellaisille käyttäjille, jotka osaltaan tuovat lisää asiakasvirtaa Oulun ydinkeskustaan”, kertoo Agoren Pohjois-Suomen kohteista vastaava Asset Manager Jussi Mattila Trevian Asset Management Oy:stä.

Agore Kiinteistöt on vuonna 2017 perustettu suomalainen kiinteistösijoitusyhtiö, jonka omistavat Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Ruotsin valtion eläkerahasto AP1 ja Trevian Asset Management Oy. Yhtiö sijoittaa pääasiassa Helsingin ulkopuolelle, muiden Suomen suurimpien kaupunkien ydinkeskustojen parhailla paikoilla sijaitseviin kiinteistöihin. Agoren pääajatuksena on toimia pitkäaikaisena omistajana kohteilleen ja panostaa kiinteistöjen aktiiviseen ja paikalliseen manageeraukseen ja kaupalliseen kehittämiseen, joka tukee myös kaupunkikeskustojen pysymistä viihtyisinä ja eläväisinä.

Trevian vastaa Agoren operatiivisen toiminnan johtamisesta, vuokrauksesta ja uusien sijoituskohteiden etsimisestä.

Lisätietoja:

Jussi Mattila, Asset Manager p. 050 307 5245, email: jussi.mattila@trevian.fi
Maria Söderman, Business Director, p. 050 549 7490, maria.soderman@trevian.fi

 

Trevian Asset Management Oy on 2012 perustettu, suomalainen, avainhenkilöidensä omistama toimitiloihin keskittyvä kiinteistösijoitus- ja kiinteistövarainhoitoyhtiö, joka tuottaa asiakkaidensa tarpeiden mukaisesti optimoituja ja aktiivisesti hoidettuja kiinteistövarainhoitopalveluja ja -rahastoja. Yrityksen palvelut on suunnattu erityisesti institutionaalisille kiinteistösijoittajille, pankeille sekä muille ammattimaisille sijoittajille. Trevianilla on hallinnoitavanaan yli 600 M€ kiinteistövarallisuus.